Jotain ilmastouutisia meilläkin
25.1.2010 MTV3 uutisoi otsikolla
“Brittilehti: Ilmastonmuutoksella huijattu miljoonia”
Vaikka tarkoitukseni ei ole kirjoittaa vain ilmastoaiheisia juttuja, on kyseinen aihe kuitenkin sen verran surkuhupaisaa seurattavaa etten voi vastustaa. WWF:n suunnalta siis lätkästiin IPCC:n AR4 reporttiin mojova väite Himalajan jäätikön sulamisesta 2035 vuoteen mennessä. Se kuulosti kuulemma hyvältä ja sillä sai hyvät rahat, vaikka totta ei ollutkaan. Mutta kun ne halvatun ihmiset eivät sittenkään halua kuulla kivoja juttuja silloin kun kyse on maapallosta ja ennen kaikkea niistä maksuista joita pitäisi alkaa maksaa suurissa mitoin sen pallon pelastamiseksi. No, kun sitten asiaa miettii, niin saattaa olla että raporttiin on varoituksista huolimatta saattanut lipsua jotain muutakin.. saattaa.. tai siis on todennäköistä.. tai siis on. Ja nyt sitten alkaakin olla vähän hankala puhua lipsahduksesta.
Tuota, menneellä viikolla meillä kävi oven takana WWF:n “feissari” tai mitä ne ovelta toiselle kiertävät tyypit sitten ovatkaan, “dörtsäreita” tai jotain? No, siinä sitten tovi juteltiin ja selitin miksi en oikein tykkää ryhtyä tukemaan kyseistä lafkaa. Oli ihan mukavan ja viattoman oloinen tyttö ja kyllä se ymmärsi ihan ensimmäisestä selityksestä, ei tarvinnut käydä vääntämään. Se tyttö sanoi hassun jutun joka jäi vähän mietityttämään. Se kertoi että sen isän kaveri on joku norppaheppu ja että se kaveri oli sanonut WWF:n norppa lukemien olevan kovinkin yliampuvia.
Anna kun mä hetken ihmettelen..
aijjaa, oonpa yllättyny
No mutta sitten se asia joka oikeastaan jäi kunnolla oikeen mietityttämään oli se fakta, että vaikka se tyttö tiesi lukujen olevan mitä sattuu, niin sitten se sano että jos niitä ei liiottelisi niin sitten ketään ei kiinnostaisi. No perhanas, jos mitään ongelmaa ei ole, niin miksi pitäisi kiinnostaa? Ja jos ongelma onkin vaan pieni, niin eikä silloin riitä vain pieni kiinnostus?
En siis yritä mitenkään sanoa että se tyttö olisi ollut jotenkin tyhmä tai väärässä, mutta “aivopesty” kylläkin. Enkä voi ainakaan vähätellä valtamedian ja muun propagandakoneiston vaikutusta tässä(kään) asiassa. Kunhan tuutataan vaan tarpeeksi tarpeeksi paskaa tuuttiin ja laitetaan mylly pyörimään ensin vaikka WWFn ja GreenPeacen ja vastaavien kautta, sitten valtamediassa hehkutetaan näitä tutkimuksia (jotka eivät siis ole millään tapaa virallisia, tieteessä varteenotettavia julkaisuja) ja vielä viimeiseksi “tieteellisissä” raporteissa, niin ei mikään ihme että joku vielä uskookin sen bashaachion jota persaus suoltaa.
Kategoria(t): propaganda | Jätä kommentti
Avainsanat: ilmastopolitiikka, uutiset, wwf
Lupasin jatkaa, joten jatkan.
Vajaat kaksi kuukautta on kulunut ja monien artikkelien sekä tutkimusten lukemisen jälkeen alkaa jo uuvuttaa. Tiedon paljous syö miestä, oikean tiedon etsiminen ja vihdoin sellaisen löytäminen. Palkintojakin jossain vaiheessa, välillä iso yllätys, hyvä tai huono. Kööpenhaminan kokous meni ohi, tuloksetta, onneksi.
Palataan kuitenkin kahden kuukauden sijaan vähän pidemmälle taaksepäin. Jotta voisi ymmärtää mistä koko ilmastonmuutosblaablaassa on kyse, on ensin ymmärrettävä koko aiheen poliittisuus. Niin. Poliittisuus. Jo pelkästään se, että IPCC:n raportit ovat oikoluetut poliitikoilla herättää ainakin minussa hämmennystä. Yhteenveto joka löytyy raporttien alusta on tarkoitettu poliitikoille luettavaksi ja harvapa sen pidemmällle edes vaivautuu. Jos kuitenkin haluaa ymmärtää miksi minä ja sinä ajattelemme jollain tapaa aiheesta, on palattava ainakin vuoteen 1992, YK:n Earth Summitiin, jossa syntyi YK:n ilmastonmuutoskonventti (UNFCCC,FCCC), sekä konventin ilmastonmuutosta koskeva puitesopimus. Tämä sopimus, johon Kioton päytökirja on täydennystä, on alusta loppuun tällaiselle perus-jampalle silkkaa propagandaa, eikä se lopu siihen ettäkö sen lukeneet voisivat olla vain yhtä mieltä X, vaan koko sopimus on laadittu siten, ettei se jätä yhtäkään niiden valtioden, jotka sopimuksen ovat allekirjoittaneet, kansalaista osattomaksi tai tietämättömäksi asiasta. Ja kappas.. mitä mieltä ollaan ilmastonmuutoksesta tänään, tai onko ketään joka ei koskaan olisi kuullutkaan koko asiasta? Ei ole.
(Välihuomautuksena todettakoon, että edes pieni ymmärrys median vallasta auttaa käsittämään monien asioiden todellista tilaa.)
Se, joka on tottunut sopimusteksteihin, lukekoon avoimeksi koko puitesopimuksen+Kioton pöytäkirjan, minä luen sillä ymmärryksellä joka minulle on suotu ja yritän saada teksteistä jotain tolkkua. Perhanan vaikeiksi ovat kaiken maailman tekstit tehneet pulliaisen pysyä perässä! Käytännössä kun näitä, sekä muita aiheeseen liittyviä YK:n dokumentteja lueskelee, ei voi olla huomaamatta muutamia kummallisia seikkoja. Ensimmäisenä silmääni osui kuitenkin äärimmäisen hämmentävä lause konventin puitesopimuksen 3. artiklasta jossa käydään läpi sopimuksen periaatteet. Tämä siis vuodelta 1992 (astunut voimaan 1994).
3. Sopimuspuolten tulisi ryhtyä toimenpiteisiin ennakoidakseen ja estääkseen tai minimoidakseen ilmastonmuutoksen syitä ja lieventääkseen sen haitallisia vaikutuksia. Täydellisen tieteellisen varmuuden puutetta ei vakavien tai peruuttamattomien vaurioiden uhatessa tulisi käyttää syynä siirtää myöhemmäksi tällaisia toimia, jolloin kuitenkin otetaan huomioon, että ilmastonmuutosta koskevien toimintaperiaatteiden ja toimien tulisi varmistaa maailmanlaajuiset edut pienimmin mahdollisin kustannuksin. Tämän saavuttamiseksi näissä toimintaperiaatteissa ja toimissa tulisi ottaa huomioon erilaiset yhteiskunnallis-taloudelliset yhteydet ja niiden tulisi olla laajamittaisia sekä koskea kaikkia asiaankuuluvia kasvihuonekaasujen lähteitä, nieluja ja varastoja sekä ilmastonmuutokseen sopeutumista ja kaikkia talouselämän aloja. Kiinnostuneet sopimuspuolet voivat toteuttaa yhteistyössä ilmastonmuutokseen kohdistuvia ponnisteluja.
3. artikla 3. kappale
Anteeksi kuinka? Tieteestä ei ole varmuutta, mutta sen ei tulisi antaa häiritä? Ja mitä näihin uhkakuviin vakavista tai peruuttamattomista vaurioista tulee, eipä tarvitse kuin ottaa yksi uhkakuva kerrallaan käsittelyyn ja todeta se vääräksi, suorastaan valheeksi; jäätikkömme voivat hyvin, jääkarhut eivät ole kuolemassa sukupuuttoon, meren pinta ei ole noussut kummoisempia määriä, hurrikaanit ja muut mullistukset eivät ole lisääntyneet vaan päinvastoin, jne.
Mutta kun ne sanovat niin televisiossa..
Niin, niin sanovat. Sanovat samaa eduskunnassa, kouluissa, korkeimmillakin asteilla ja GreenPeacekin on sitä mieltä ja oikeastaan joka paikassa muuallakin.
Yksinkertaistetaan hieman, tai tiivistetään oikeastaan.
4 artikla, Sitoumukset, 1 kappale
i) toimia yhteistyössä ja edistää ilmastonmuutokseen liittyvän kasvatuksen, koulutuksen ja yleisen tietoisuuden lisäämistä sekä rohkaista laajinta mahdollista osallistumista tähän kehitykseen, kansalaisjärjestöjen osallistuminen mukaan luettuna;
..ja tähän selvennystä 6 artiklassa
Pannessaan toimeen 4 artiklan 1 kappaleen i kohdan mukaisia sitoumuksia sopimuspuolten tulee
a) edistää ja helpottaa kussakin maassa sekä tarpeen mukaan alueittain tai osa-alueittain omien lakiensa ja määräystensä mukaisesti ja voimavarojensa rajoissa
i) ilmastonmuutosta ja sen vaikutuksia käsittelevien kasvatuksellisten ja yleistä tietoisuutta lisäävien ohjelmien kehittämistä ja toteuttamista;
ii) yleisön tiedonsaantia ilmastonmuutoksesta ja sen vaikutuksista;
iii) yleisön osallistumista ilmastonmuutoksen ja sen vaikutusten käsittelyyn sekä riittävien vastatoimien kehittämiseen; ja
iv) tieteellisen, teknisen ja johtohenkilöstön kouluttamista;
b) toimia yhteistyössä ja edistää kansainvälisesti, silloin kun se on tarkoituksenmukaista, olemassa olevien elinten avulla,
i) ilmastonmuutosta ja sen vaikutuksia koskevan kasvatuksellisen ja yleisen tietoisuuden lisäämiseen tarkoitetun aineiston kehittämistä ja vaihtoa; ja
ii) kasvatus- ja koulutusohjelmien kehittämistä ja toteuttamista, mukaan luettuina kansallisten laitosten vahvistaminen ja henkilöstön vaihto tai siirto erityistehtäviin alan asiantuntijoiden kouluttamiseksi erityisesti kehitysmaiden tarpeisiin.
Eli mitä? Siis puskettakoon tämä ajatus yhteiskunnan jokaiseen koloon ja tampataan tasaiseksi. Hyvä, tehty. Eikä siinä vielä kaikki, ei tietenkään. Koko YK:n pyörittämä ilmastohässäkkä ruokkii itse itseään. Olen pahoillani epäjärjestelmällisyydestäni, joten monet asiat tulevat ja menevät ja vain harvan muistan jollain tapaa merkitä ylös edes sitten kirjanmerkiksi selaimeen joten kaikesta lukemastani en nyt jaksa alkaa etsiä referenssejä, mutta kuten jo aikasemmin sanoin, kun lueskelee ja selailee läpi aiheeseen liittyviä dokumentteja, on selvää, että mikään ulkopuolelta tuleva tutkimus ei vaikuta mihinkään millään tapaa. Samoja papereita ja tutkimuksia pyöritellään pöytäkirjasta toiseen ja vanhoista hyväksytyistä tutkimustuloksista haetaan pontta uusiin. Tässä on ilmastopolitiikan suurin kompastuskivi. On selkeästi olemassa tavoite, joka pyritään saavuttamaan keinolla millä hyvänsä. Se että IPCC:n raporteista on tarkoituksella jätetty pois sellaisia tutkimustuloksia jotka puhuvat “konsensusta” vastaan, ei millään tapaa ole erityisen ihmeellistä koska kyse on politiikasta. Jos jossain vaiheessa pitää ottaa kantaa toista mieltä olevien ajatuksiin, yksinkertaisinta on ns. mustamaalaus. Kun se onnistuu kerran hyvin, seuraavalla kerralla on helppo viitata edelliseen, “taas ne..”, vaikka kyseessä ei olisi millään tapaa edelliseen liittyvä tapaus, jos erimielisyys jätetään kuviosta pois. Käytännössä tässä toteutuu mukavasti, hieman kieron käänteisesti kylläkin, Raamatun sana “Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan”, huolimatta siitä kuka ja miten.
Kuten monet jo tietävät, vaikka kaikkien tulisi tietää, ne CRU:n sähköpostit ja koodipätkät jotka levisivät nettiin marraskuussa, ovat olleet yhden jos toisenkin blogin ja lehtiartikkelin aiheena. Joissain todella vähäteltyinä, toisissa taas todellisuutta vastaavassa mittakaavassa. Steve McIntyre on kirjoittanut monia mielenkiintoisia artikkeleita blogissaan ja suosittelenkin vaikka alkajaisiksi niiden lukemista hesarin sijaan. Se, mikä Steven kirjoituksista tekee erityisen mielenkiintoisia, on hänen omakohtainen osallistumisensa sähköposteissa esiintyviin aiheisiin ja kiistoihin. Osallistumisella tarkoitan osallisena oloa. Nämä artikkelit puhuvat tieteen puolesta, paskatiedettä vastaan. Ja miksi juuri nämä ovat hyviä artikkeleita näin alkuun, on yksinkertaisesti niiden suora yhteys meidän rahoihin tulevien IPCC:n julkaisuihin perustuvien YK:n ilmastokokousten kautta. Jos ymmärrät edes vähän siitä kuinka hataralla pohjalla, tai oikeastaan pohjaton, koko IPCC:n tuotanto on, on siitä hyvä jatkaa.
Taidan itsekin tehdä samoin, ja jatkaa tästä taas kunhan päätän mihin suuntaan. Yhden asian sanon kuitenkin vielä. Jos yksi tieteenala on pelkkää läpimätää persikkaa, kuinka on muiden laita? Jos näin suuren poliittisen lahkon suunta on kohti yksilön kyykyttämistä, mitä muut tekevät sillä välin, missä on oppositio tässä vaiheessa, pitääkö kaikki todella itse kaivaa paljain käsin kun kukaan ei missään puhu mistään mitään? Kuinka voi olla ettei yksikään Suomen poliitikoista ole saanut aikaiseksi sanoa mitään, ei ainakaan niin kovaan ääneen, että minä olisin siitä mitään kuullut?
Pitää mennä, Kauniit ja Rohkeat alkaa
Kategoria(t): media | Jätä kommentti
Avainsanat: ilmastopolitiikka, YK
Olen tullut siihen tulokseen että jätän tarkemman climategaten analysoinnin muille. Kuitenkin ennen kuin sen teen, tässä muutamia ajatuksiani.
CNN:n Campbell Brownin paneelissa 7.12. vieraana oli Stephen McIntyre, Michael Oppenheimer ja Chris Horner otsikolla:
“Global Warming: Trick or Truth?”
Kun kuulin seuraavan, YK:n ilmastonmuutosta koskevan raportin kirjoittamisessa avustaneen Princetonin yliopiston professori Michael Oppenheimerin kommentin, viimeisetkin rippeeni ihmisen aikaansaaman ilmastonmuutoksen todellisuudesta alkavat pikkuhiljaa romuttua lopullisesti.
Let me make two points. Number one to the point of a massive fraud.
Individual scientists are people, big news. They’re fallible. But if you accuse the scientific community of a fraud, you have to say that the 2,500 scientists that are part of the intergovernmental panel of climate change are part of a massive conspiracy.
You have to say that the U.S. National Academy of Science, which looked at this specific issue several times, is part of a conspiracy. You have to say that the Bush administration, which conducted its own review of climate change, is part of a massive conspiracy.
I’m sorry, I don’t buy that.
youtube osa1 (lainaus 7’37″), osa2
koko käsikirjoitus
MITÄ W….!
edit 11.12, jätänpä räyhäämisen vähän vähemmälle..
Oppenheimerin mukaan meidän pitäisi luottaa sen hallituksen tieteellisiin tuloksiin, jonka fysiikan lait mahdollistavat kahden Boeing 757:n yksinkertaisesti katoavan olemattomiin (eikä muuten kummassakaan tapauksista löytynyt ruumiita, mutta esimerkiksi yhden “kaappaajan” passi kylläkin??), kahden pilvenpiirtäjän, tomuttumisen miltei vapaapudotuksen nopeudella ja vieläpä yhden pilvenpiirtäjän romahtamisen perustuksilleen ilman mitään syytä. Tiedustelukin näytti olleen samaisella hallituksella niin retuperällä, että Afghanistanin vallankumouksensa jälkeen menivät vielä turhaan Irakiin massatuho aseiden perässä väärän informaation takia? Ainiin, eikä vapauttamispuheista huolimatta edelleenkään ole mitään, edes rauhan- tai vapaudenomaiseen tilaan viittaavaa kummassakaan maassa.
IPCC:n 2500 tiedemiestä.. jep. Onhan se jo pitkään tiedetty että tuo 2500 on vain luku ja mitä siihen lukuun sitten sisältyy on ihan eri asia kuin että kaikki olisivat allekirjottaneet kaiken mahdollisen mitä IPCC:n raportit sisältävät. Lainaus yhdestä asiaan liittyvistä artikkeleista koskien IPCC:n AR4 raporttia vuodelta 2007:
In total, only 62 scientists reviewed the chapter in which this statement appears, the critical chapter 9, “Understanding and Attributing Climate Change”. Of the comments received from the 62 reviewers of this critical chapter, almost 60 per cent of them were rejected by IPCC editors. And of the 62 expert reviewers of this chapter, 55 had serious vested interest, leaving only seven expert reviewers who appear impartial.
koko artikkeli
ja yksi hyvä esimerkki miksi joku tahtoo oman nimensä säilyttämiseksi eroon IPCC:stä.
Myönnän että NAS:sta en oikeastaan tiedä ihmeempiä, mutta kaksi kolmesta Oppenheimerin totuuden torvesta ei ainakaan soita muuta kuin riitasointuja stereoissani, enkä olisi yhtään yllättynyt jos asiaa tutkittuani NAS osoittautuisi syrjiväksi tahoksi toisin- tai kriittisesti ajattelevia tiedemiehiä kohtaan.
Kategoria(t): media | Jätä kommentti
Avainsanat: climategate
Yle yllätti sittenkin
MOT: Ilmastogate
Salatut kansiot paljastavat ilmastotutkijoiden eliitin likaiset temput. Toimittajat Martti Backman ja Matti Virtanen.
YLE TV1
Maanantai 7.12. klo 20.00
Kesto 00:28:00
http://areena.yle.fi/video/602461
Katsoin juuri kyseisen pätkän ja aika hyvin oli puolituntiseen saatu mahtumaan se mistä viimeiset viikot ollaan oltu vaiti. Materiaalia riittäisi kylläkin kokoillan elokuvaksi asti jatko-osineen, mutta eiköhän sellainenkin dokkari nähdä vielä jossain vaiheessa.
Jään myös odottamaan miltä Fox Newsin tuleva dokumentti tulee näyttämään. MOT:ssakin nähty Steve McIntyre kertoo olleensa parin tunnin haastattelussa sitä varten ja dokumentin pitäisi tulla ulos tällä viikolla.
http://camirror.wordpress.com/2009/12/06/news/
Kategoria(t): media | Jätä kommentti
Avainsanat: climategate
Kööpenhaminan ilmastokokouksen lähestyessä lainaan otsikoksi Satu Hassin (vihr.) kuvausta kyseisestä 7.12 alkavasta kokouksesta. Samaan ajatukseen yhtyvät varmasti suurin osa maailmasta. Päätösten myötä jokainen meistä joutuu sopeutumaan uusiin tilanteisiin, toiset suurempiin ja toiset pienempiin, jotkut hyötyvät ja toiset taas.. eivät. Politiikkaa.
Ilmastopolitiikan pikakurssi
Vielä 70-luvulla maapallomme oli ajautumassa vääjäämättä kohti seuraavaa jääkautta kunnes jokin muuttui. Alettiin puhua mahdollisesta ihmisen lämmittävästä vaikutuksesta ilmastoon tähänastisen jääkauden uhkan sijaan. Tämän uuden tieteen keulakuvina alkoivat mediassa näkyä nyt poliitikot, Margaret Thatcher ensimmäisten joukossa. Thatcher oli aina ollut ydinvoiman puolestapuhuja, mutta nyt tämä uusi tilanne antoi sen promotoinnille vihdoin oikean mahdollisuuden. Väärien valintojen uhkakuvat ja niillä suoranainen pelottelu kun ovat todistaneet kautta historian kuuluvansa yhdeksi politiikan kulmakivistä. Suuri kaivostyöläisten lakko ja lakkolaisten nimeäminen “organisoiduiksi vallankumouksellisiksi” oli kuin tehty tähän hetkeen. Ilmastotiede ja politiikka olivat lopullisesti sekoittuneet symbioosiksi, nykyiseksi ilmastopolitiikaksi, jossa rahaa oli tarjolla sille joka todistaa ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen todeksi. Ja rahaa kun on jaossa, on myös monta tahoa jotka toivovat saavansa siitä osansa, pitää vaan muistaa pitää paino hiilidioksidin ja lämpötilan välillä. Oli pitkälti Margaret Thatcherin ansiota että vuonna 1988 perustettiin Kansainvälinen Ilmastokomitea (Intergovernmental Panel on Climate Change, IPCC), joka olikin vastuussa ensimmäisestä raportista (v.1990) koskien ilmaston lämpenemisestä johtuvaa ilmastokatastrofia. Tämän parin vuoden olemassaolonsa aikana IPCC oli saanut aikaan täysin yksiselitteisen julkaisun joka yhtä yksiselitteisesti sivutti koko siihenastisen ilmastotieteen. Homma levisi kulovalkean lailla joka puolelle ja kerrankin jopa vihreät tahot olivat riemuissaan onnellesta uutisesta joka oli vihdoin heidän puolellaan, ajatus teollisuuden pahuudesta sai nyt siivet joita sillä ei aikaisemmin ollut kasvanut.
90-luvun alkupuolella ilmaston lämpenemisestä oli tullut kokonainen poliittinen kampanja. Median huomio sai aikaan valtion rahoitusta ja raha loi uusia työpaikkoja, myös tahoille jotka eivät muutoin olisi olleet tekemisissä tämän tieteenalan kanssa. Samaan aikaan kuitenkin skeptikot miettivät muita asioita.
Ilmastoskeptikot
Hiilidioksidin merkityksestä ilmastoon ollaan joka puolella samaa mieltä, se vaikuttaa siihen lämmittävästi, mutta kun keskustelu siirtyy siihen että kuinka paljon ihmisen aiheuttamat hiilidioksidipäästöt ovat osana ilmaston muutosta, alkavat erimielisyydet näkyä. Ihmisen aiheuttamien päästöjen ollessa vain alle 5% maapallolla syntyvästä hiilidioksidista herää kysymys, voiko tällainen määrä aiheuttaa niin vakavan ongelman josta puhutaan? Sen lisäksi että ollaan hiilidioksidin merkityksestä eri mieltä, on vakavana ongelma ollut mm. saada rahoitusta tutkimuksiin, saada tutkimus julkaistuksi saati sitten huomioita julkisuudessa kyseisillä tutkimustuloksilla. Skeptikot ovat jo vuosia yrittäneet ymmärtää tuloksia joita IPCC (jonka sanaan perustuvat kaikki nykyiset ilmastoon liittyvät päätökset) on raporteissaan julkaissut, mutta turhaan. Pyytäessä informaation vapauteen perustuvasti nähdä raakadata jota on käytetty näitten tulosten aikaansaamiseksi, on vastaus ollut selkeä ei. Se mitä he lukevat näissä raporteissa ei ole millään tapaa ollut samoilla linjoilla heidän tulostensa kanssa. Eroavaisuudet tutkimustuloksissa venyvät jopa niin pitkälle, ettei ilmaston kylmenemisestä puhuminenkaan ole mitenkään harvinaista. (Huom. kyseessä siis maapallonlaajuinen tapahtuma, joten marraskuinen plussakeli nyt sikseen, onhan noita ennenkin ollut
Uutisia
Sitten itse asiaan jonka takia kirjoitan. 20.11.2009 julkaistiin uutinen joka saavutti 21. päivä myös Suomen median:
Ilmastontutkimuslaitos hakkeroitiin Britanniassa
East Anglian yliopiston tiedottajan mukaan sähköpostijärjestelmästä hakkeroitua tietoa on julkaistu internetissä ilman lupaa.
…
Itä-Englannissa sijaitsevan East Anglian yliopiston ilmastontutkimusyksikkö, CRU, oli merkittävässä asemassa, kun hallitusten välinen ilmastonmuutospaneeli, IPCC, valmisteli neljännen raporttinsa.Ilmastonmuutosteorian kyseenalaistavat ilmastoskeptikot ovat jo vuosia väittäneet CRU:n johtajan, professori Phil Jonesin salanneen laitoksensa tutkimustuloksia muulta tiedeyhteisöltä. Nyt yksi skeptikoiden keskeisistä internetsivuista, http://wattsupwiththat.com kertoo, että joillekin skeptikkosivuille on ilmestynyt teksti: ” Ilmastotieto on liian tärkeätä nykyisessä tilanteessa, että sitä voisi piilotella.”
Olin hämilläni tämän nähdessäni. Luin uutisen nimittäin vasta parin päivän viiveellä, mutta olin juuri hetki sitten alkanut miettiä mahdollisia Kööpenhaminan kokouksen vaihtoehtoja sulkematta pois ajatusta tästä ns. ilmastonlämpenemis-huijauksesta joka saattaisi olla meneillään. Suht hankala tilanne “auto paha, pyörä hyvä” ihmiselle.. Jäin ihmettelemään uutista ja samalla myös lukea muita uutisia asiaan liittyen. Hämmästyksekseni huomasin että maailmalla tästä uutisesta oli tullut ilmiö jolla oli jo nimikin, climategate.
Se mikä alkoi hämmästyttää entisestään oli Suomen valtamedian, voisi sanoa käytännössä totaalinen, hiljeneminen asiasta. Kesti kaksi viikkoa ennen kuin edelliselle uutiselle tietomurrosta tuli jatkoa. Tähän hiljaisuuden retriittiin ottavat edelleen osaa niin yle, mtv3 ja nelonen kuin myös hesari, aamulehti, turun sanomat, iltalehti sekä -sanomat. (Vain pikainen yhteenveto suurimmista uutismedioista). Ja homma senkun jatkuu. Ympäri maailman on kuulunut samanlaisia uutisia. (..tai oikeastaan ei kuulunut) Samaan mediakartelliin tuntuvat kuuluvan myös mm. uutisjätit CBS, NBC, ABC. Asian laajuus ja sen vakavuus huomioonottaen Suomen media on epäonnistunut täydellisesti uutisoinnissaan. Näiden uutisten olisi käytännössä tullut ylittää uutiskynnys rytisemällä, mutta sen sijaan uutinen näyttää pikemminkin olevan ollut liian suuri mahtuakseen ovesta sisään! Näiden asioiden valossa voisi mediaa syyttää suoranaisesta ja erittäin tietoisesta tiedon pidättämisestä. Kun kyse on “ihmiskunnan historian tärkeimmästä neuvottelusta” on sanoinkuvaamattoman epämiellyttävää huomata tuijottavansa tyhjyyteen.
Tämä toimikoon vaikka koko blogini esipuheena. Kirjoitan pian jatkoa, mutta sillävälin, jotta ymmärrettäisiin hieman sitä tiedettä joka vuotaneista tiedoista käy ilmi, suosittelen Steve McIntyren ylläpitämää blogia aiheeseen liittyen, sekä RealClimate.org sivustoa joka vastapainoksi tarjoaa myös toista puolta tarinasta.
Kategoria(t): media | Jätä kommentti
Avainsanat: climategate, ilmastopolitiikka, uutiset
Etsi
-
Blogroll